#16 Vieraana - Ella Junnila
Manage episode 402028729 series 3417579
Korkeushyppääjä Ella Junnila on moninkertainen Suomen mestari, EM-hallikilpailujen pronssimitalisti ja Suomen ennätyksen haltija, joka teki lukion jälkeen selkeän päätöksen lähteä huippu-urheilijan polulle tavoittelemaan omaa henkilökohtaista maksimiaan. Vaihtoehtona oli myös houkutteleva yliopistourheilu-ura ja opinnot Yhdysvalloissa.
Muutaman hankalamman vuoden jälkeen Ella tavoittelee tosissaan paikkaa Pariisin olympialaisissa 2024. Uran jatko ei kuitenkaan ole ollut itsestään selvä, vaan hän on joutunut käymään syvällistä pohdintaa urheilun mielekkyydestä. Lopulta urheilu on kuitenkin aina tarjonnut suurimmat tunteet, parhaat ystävät ja selkeimmän väylän toteuttaa itseään.
Ellan haaveena on jonain päivänä väitellä tohtoriksi. Sitä ennen hän aikoo kuitenkin tavoitella maagisen kahden metrin rajan ylittämistä.
Tervetuloa Mixed Zonelle!
Mixed zone on paikka, johon urheilijat saapuvat median haastateltaviksi heti kilpailusuorituksen jälkeen. Kommenteille on yleensä aikaa paristakymmenestä sekunnista muutamaan minuuttiin.
Mixed Zone -podcastissa sen sijaan tutustutaan urheilijan tarinaan pintaa syvemmältä.
Ohjelmassa keskustellaan omien lajiensa huipulla toimivien vieraiden kanssa elämän - ja urheilun - suurista kysymyksistä.
Tuotanto - Lightrayproduction
Toimittaja - Tero Turunen
Ella Junnila
@ellajunnilahj
24 epizódok